Saatat ajatella, että Microsoft 365 ‑ympäristö pysyy ennallaan, jos siihen ei kosketa. Kun kirjautumiset toimivat, käyttäjät tekevät töitään normaalisti eikä hälytyksiä näy, kaikki lienee kunnossa.
Microsoft 365 ‑ympäristö elää kuitenkin ajan myötä tavoilla, joita et huomaa arjessa lainkaan. Juuri nämä huomaamattomat muutokset ovat yksi suurimmista syistä siihen, miksi ympäristön todellinen tila etääntyy ajan myötä siitä, mitä alun perin ajateltiin turvalliseksi.
Ensimmäinen ja usein aliarvioitu muutosvoima on Microsoft itse.
Microsoft 365 on jatkuvasti kehittyvä palvelu. Microsoft julkaisee uusia ominaisuuksia, päivittää olemassa olevia ominaisuuksia ja kehittää palveluiden toimintaa taustalla. Muutokset voivat koskea esimerkiksi sitä, miten tietty asetus toimii, millaisia suojausvaihtoehtoja on tarjolla tai mitä asioita ympäristöstä ylipäätään raportoidaan näkyvästi.
Yksittäinen muutos ei yleensä vaadi toimenpiteitä eikä aiheuta ongelmia. Mutta ajan myötä nämä yksittäiset muutokset kumuloituvat ja vaikuttavat siihen, miten ympäristö käyttäytyy verrattuna hetkeen, jolloin se alun perin määriteltiin turvalliseksi.
Toinen merkittävä muutos tapahtuu yrityksen omassa toiminnassa – usein täysin huomaamatta.
Vaikka tietoturvakäytännöt pysyisivät paperilla samoina, arki niiden ympärillä muuttuu jatkuvasti. Ihmiset vaihtavat rooleja, työskentelytavat elävät ja arjen sujuvuus asettaa paineita tehdä muutoksia toimintatapoihin. Käyttöoikeuksia lisätään “väliaikaisesti”, uusia työkaluja otetaan käyttöön ja pääsyoikeuksia laajennetaan tarpeen mukaan.
Nämä muutokset ovat liiketoiminnan kannalta normaaleja ja usein välttämättömiä. Haaste syntyy vasta silloin, kun kukaan ei seuraa muutosten kokonaisvaikutusta tietoturvaan.
Ilman kokonaiskuvaa on helppo luulla, ettei mikään ole muuttunut, vaikka todellisuudessa ympäristö elää koko ajan.
Kolmas muutos liittyy siihen, mitä pidetään normaalina toimintana.
Microsoft 365 ‑ympäristössä tapahtuu jatkuvasti kirjautumisia, tiedostojen jakoa, sovellusten käyttöä ja automaattisia toimintoja. Ajan myötä käyttäytymismallit muuttuvat.
Konkreettisesti tämä tarkoittaa, että esimerkiksi ennen harvinaiset etäkirjautumiset, tiedostojen jakaminen ulkopuolisille tai uuden sovelluksen käyttöönotto saatettiin aikaisemmin tulkita poikkeamiksi. Ne herättivät huomiota ja tarkasteltiin erikseen. Nykyään nämä asiat tapahtuvat arjessa niin usein ja sujuvasti, että niitä tuskin huomataan.
Tämä tarkoittaa, että ympäristön “normaali tila” ei ole vakio. Se elää yhdessä käyttäjien kanssa. Riskit eivät välttämättä näytä äkillisiltä poikkeamilta, vaan sulautuvat vähitellen osaksi arkista toimintaa.
Ilman jatkuvaa tilannekuvaa on vaikea hahmottaa, missä vaiheessa normaali alkaa lipsua riskialueelle.
Yksi Microsoft 365 ‑ympäristöön liittyvistä harhaluuloista on se, että rauhallinen arki tarkoittaisi vakaata tilannetta. Kun hälytyksiä ei näy ja palvelu toimii, kaikki vaikuttaa olevan hallinnassa.
Todellisuudessa monet muutokset tapahtuvat niin hitaasti ja huomaamattomasti, ettei niihin kiinnitetä huomiota. Ympäristö ei “rikkoudu” yhtäkkiä. Se ajautuu vähitellen tilaan, jossa kukaan ei ole enää täysin varma, onko se yhä siinä kunnossa kuin luullaan.
Tässä vaiheessa raportti tai yksittäinen tarkistus antaa usein vain osittaisen kuvan – se kertoo siitä ohikiitävästä hetkestä, ei todellisesta kehityssuunnasta.
Jos Microsoft 365 ‑ympäristöä tarkastellaan vain satunnaisesti, tarkistushetki muuttuu nopeasti historiaksi. Sen jälkeen ympäristö jatkaa elämäänsä: muutoksia kertyy, käyttö muuttuu ja palvelut kehittyvät.
Ilman jatkuvaa seurantaa yritys ei tosiasiassa tiedä, milloin ympäristö on muuttunut olennaisesti. Usein tämä havaitaan vasta silloin, kun jokin ei enää toimi odotetulla tavalla tai kun riski konkretisoituu.
Usein käy niin, että jopa vakavat kyberhyökkäykset jäävät huomaamatta pitkiksi ajoiksi. Valtaosassa tapauksista hyökkääjä voi toimia järjestelmissä useita viikkoja tai jopa kuukausia ennen kuin hänen toimintansa havaitaan.
Esimerkiksi IBM:n vuoden 2025 Data Breach Reportin mukaan hyökkäyksen havaitsemiseen kuluu keskimäärin 204 päivää, ja lisäksi korjaustoimiin kuluu vielä 73 päivää. Tämä osoittaa, että pelkkä hetken tarkistus ei riitä, vaan jatkuva seuranta on välttämätöntä. Lähde: IBM Cost of a Data Breach Report 2025.
Microsoft 365 ‑ympäristö muuttuu silloinkin, kun et tee mitään. Se ei ole huono asia, vaan juuri päinvastoin. M365 kehittyy jatkuvasti tietoturvallisemmaksi ja tehokkaammaksi arjen tehostajaksi. Ongelmia syntyy vasta silloin, kun nämä muutokset jätetään huomiotta tai niistä ei olla tietoisia.
Kun ympäristön muutosnopeus ymmärretään, myös koko tietoturvan ajattelutapa muuttuu. Kyse ei ole siitä, oliko kaikki kunnossa joskus, vaan siitä, mitä ympäristössä tapahtuu juuri nyt ja mihin suuntaan se on kehittymässä.